Tervetuloa

Olen Petteri Heimonen. IT-ammattilainen, perheellinen, koiraihminen, liikunnan ja joukkueurheilun ystävä, yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostunut keskustelija ja vasemmistolainen vaikuttaja Keski-Suomesta.

En väitä olevani kaikkien vastausten omistaja.
Haluan avata keskustelua, herättää kysymyksiä ja tehdä näkyväksi sen, mikä muuten jää taustalle.

Poliittinen tuleva urani rakentuu avoimuuden, tiedolla johtamisen ja rohkean arvopohjaisen päätöksenteon varaan. Vien tavoitteitani eteenpäin lisäämällä läpinäkyvyyttä, vahvistamalla ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ja haastamalla rakenteita, jotka lisäävät eriarvoisuutta.
Teen politiikkaa suunnan muuttamiseksi kohti yhteiskuntaa, jossa valta kuuluu aidosti ihmisille. Tärkeässä roolissa tehtävälistalla ovat myös Pohjoisen Keski-Suomen asioiden ajaminen ja kehittäminen. Ennenkaikkea toimin tietenkin paikallisten toiveiden ja päämäärien eteen, mutta ylipäätään harvaan asutuilla seuduilla asuvien oikeudet ovat minulle tärkeä asia.

Vaikka vasemmistolainen olenkin aatteiltani, niin erotuomaritaustani kautta osaan käyttäytyä myös kuin nuija, koska kentällä valtaa on kuin diktaattorilla. Siispä nykypoliitikkojen joukkoon adaptoituminen ei ole ongelma, mutta politiikan kehittäminen on liikkeellepaneva haaste, koska maamme demokratia nykyisellään on mielestäni erittäin kaukana muinaiskreikasta johtuvan sanan alkuperäisestä merkityksestä: demokratia– kansanvalta.

Puheet eivät tule jäämään vain puheiksi, vaan konkretisoituvat harkituiksi teoiksi oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi.

Kirjoitan tänne siitä, miten arjessa tehdyt valinnat, opitut tavat ja rakenteet muovaavat yhteiskuntaa – usein huomaamattamme. Tämä on myös väylä, jota kautta voimme yhdessä keskustella vaikutusvaihtoehdoistamme.

Tervetuloa mukaan seuraamaan, haastamaan ja keskustelemaan.

— Petteri

Minulle merkityksellisiä asioita ovat:

Työ ja toimeentulo – Reilu työelämä, turva ja mahdollisuus rakentaa omaa elämää ilman jatkuvaa epävarmuutta.

Hyvinvointivaltio – Julkiset palvelut eivät ole kuluerä vaan investointi ihmisiin.

Demokratia ja läpinäkyvyys – Päätöksenteon pitää kestää päivänvalo.

Koulutus ja osaaminen – Mahdollisuus oppia ei saa riippua taustasta tai postinumerosta.

Yhteisöllisyys – Kukaan ei pärjää yksin. Yhteiskunta mitataan sillä, miten kohtelemme heikoimmassa asemassa olevia.

Kestävä tulevaisuus – Talous, ympäristö ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan saman kokonaisuuden osia.

Rehellinen keskustelu – Tämä sivusto on paikka ajatuksille, kannanotoille ja keskustelulle.

Menokalenteri

11.06.2026
  • Kestävän talouden pakkopaita: velkajarru

    11.06.2026  17:00 - 18:30

    Vahvistus ilmoittautumisesta:
    https://www.lyyti.fi/ticket/1f15465f-3363-6bfc-bd71-577319e43e8c

     

  • Vas.Keski-suomi PiiriHallituksen kokous 5/2026 ETÄ/Teams

    11.06.2026  17:00 - 18:00
    Teams

    Akseli Ekola

     

12.06.2026
  • Paatela-Rotkola maantiehankkeen maantietoimitus

    12.06.2026  9:00 - 11:30
    (Kaupungintalo Äänekoski, wesmanninkatu 3 44100 Äänekoski)

     

  • MJK-Harjun Potku, Miesten KutonenTuomari

    12.06.2026  19:00 - 20:45
    Jalkapallokenttä N, Kivijärventie 1085, Kinnula

    Ottelunumero: 296259 Tuomarit: Heimonen

     

13.06.2026
  • Muuramen markkinat

    13.06.2026  12:00 - 16:00

     

14.06.2026
  • Keski-Suomen eläkeläisten kesäpäivät ja Eurooppa 4

    14.06.2026  11:00 - 17:00
    Kynsivesi

     

15.06.2026
  • BCMöhis korisvuoro

    15.06.2026  17:00 - 18:30

     

16.06.2026
  • Huima-FC Blackbird/Black, P14 KakkonenTuomari

    16.06.2026  18:00 - 19:30
    Keskuskenttä N, Koulukatu 5, Äänekoski

    Ottelunumero: 300958 Tuomarit: Heimonen, Hopponen, Jääskeläinen

     

Pienkeräys

MobilePay-lyhytnumero, jonka avulla ihmiset voivat lahjoittaa tukiyhdistykselle
36049

POP-pankin IBAN:
FI6247640010152898

mobilepay