Kuka olen

Minua kiinnostavat ihmiset ja se, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Harva meistä tekee valintoja tyhjiössä: arjen rytmi, opitut tavat ja huomaamattomat rakenteet ohjaavat käyttäytymistä enemmän kuin usein haluamme myöntää. Olen ihminen, joka innostuu, tarttuu asioihin ja haluaa ymmärtää, mitä pinnan alla todella tapahtuu – erityisesti silloin, kun jokin asia esitetään itsestään selvänä tai “ainoana realistisena vaihtoehtona”. 

Toimin myös erotuomarina ja erotuomarikouluttajana. Kentällä oppii nopeasti, mitä päätöksenteko tarkoittaa silloin, kun aikaa ei ole ja ratkaisut on tehtävä heti. Erotuomari ei voi miellyttää kaikkia, mutta voi pyrkiä oikeudenmukaisuuteen ja johdonmukaisuuteen. Päätösten seuraukset ovat välittömiä ja näkyviä, eikä vastuuta voi siirtää eteenpäin. Tämä kokemus on muovannut suhdettani sääntöihin, valtaan ja vastuuseen myös urheilun ulkopuolella. 

Minua kiinnostaa erityisesti valta silloin, kun se muuttuu näkymättömäksi: kun päätöksiä ei enää perustella, koska ne esitetään välttämättöminä. Se hetki, jolloin vaihtoehdot kaventuvat niin, että niistä aletaan puhua realismiksi – ikään kuin kyse ei olisi enää valinnoista lainkaan. 

Työhistoriani on monipuolinen ja käytännönläheinen. Olen tehnyt vuorotyötä elektroniikkateollisuudessa, työskennellyt ravintolassa kokkina sekä toiminut IT-tuen ja IT-koulutuksen tehtävissä. Vaikka alat ja roolit ovat vaihdelleet, yksi asia on ollut kaikissa sama: työ ei ole vain suoritteita tai tehtävälistoja, vaan ihmisiä, rytmiä ja vastuuta. 

Teollisuuden vuorotyö opetti konkreettisesti, mitä jaksaminen tarkoittaa silloin, kun aikataulut eivät ole omia ja arki rakentuu vuorolistojen ehdoilla. Ravintolatyö kokkina kehitti tiimityötä ja paineensietoa – keittiössä onnistuminen tai epäonnistuminen tapahtuu yhdessä, usein nopeasti ja näkyvästi. IT-alalla olen toiminut ihmisten ja järjestelmien rajapinnassa, siellä missä ongelmat ovat harvoin pelkästään teknisiä. Usein ne liittyvät siihen, miten järjestelmät on rakennettu, millaisia oletuksia niihin on kirjoitettu ja kenelle ne lopulta toimivat. 

Olen ollut myös työttömänä ja tehnyt pätkätöitä. Tiedän, miltä tuntuu, kun työ katkeaa, kalenteri tyhjenee ja mieleen nousevat kysymykset eivät koske vain rahaa: riitänkö, pärjäänkö, mitä seuraavaksi? Työttömyys ja epävarma työ eivät ole vain taloudellinen tila, vaan henkinen. Ne vaikuttavat identiteettiin, osallisuuden tunteeseen ja siihen, miten ihminen alkaa nähdä itsensä. 

Siksi suhtaudun varauksella puheeseen, jossa epävarmuus selitetään yksilön valinnoilla tai ominaisuuksilla. Usein epävarmuus on rakenteellista: vastuu siirretään alaspäin ja riskit yksilölle. Tämä kokemus on jättänyt pysyvän jäljen tapaani ajatella työstä, turvasta ja oikeudenmukaisuudesta. 

Olen ollut aktiivinen ammattiyhdistysliikkeessä vuodesta 2000. Vuodesta 2010 lähtien olen toiminut omassa työyhteisössäni PLED-pääluottamusedustajana. Lisäksi olen toiminut työsuojeluvaltuutettuna, mikä on avannut konkreettisen näkymän työhyvinvointiin, jaksamiseen ja arjen turvallisuuskysymyksiin. 

Työsuojelussa korostuu ennaltaehkäisy: ongelmiin pitää puuttua ennen kuin niistä tulee kriisejä. Se työ opettaa katsomaan pintaa syvemmälle ja kysymään, miksi jokin asia toistuu – eikä vain korjaamaan seurauksia. Olen osallistunut laajasti JHL:n koulutuksiin ja ollut mukana paikallisosasto JHL 608:n toiminnassa. 

Toimin aktiivisesti myös Vasemmistoliiton paikallisessa osastossa, kunnallisjärjestössä ja Keski-Suomen piirin toiminnassa. Näen järjestötoiminnan luontevana jatkumona työelämän kysymyksille: käytännön vaikuttamisena, joka lähtee arjen ongelmien tunnistamisesta. 

Vuoden 2025 Keski-Suomen Vasemmistoliiton piirin syyskokouksessa minut valittiin alueen edustajaksi puolue-edustajistoon, ja valinta vahvistettiin puoluekokouksessa. Olin mukana myös puoluekokouksen aloitevaliokunnassa, mikä tarjosi suoran näköalapaikan puolueen tulevaisuuden linjauksiin sekä kentältä nouseviin huoliin ja toiveisiin. 

Urheilu on minulle enemmän kuin harrastus. Joukkueurheilu opetti vastuun jakamista ja yhteistä päämäärää, mutta erotuomarointi teki päätöksenteosta konkreettista. Kentällä ei voi ulkoistaa vastuuta tai odottaa täydellistä tietoa – päätökset on tehtävä sillä ymmärryksellä, joka sillä hetkellä on. 

Toimin erotuomarina, erotuomarikouluttajana ja valmentajana. Kouluttaminen on erityisen antoisaa, koska siinä yhdistyvät kokemus, vuorovaikutus ja halu kehittää toisia. Hyvä tuomari ei synny pelkästä sääntökirjasta, vaan ymmärryksestä ihmisistä, pelistä ja paineesta. Samat periaatteet kantavat myös muussa elämässä: oikeudenmukaisuus, johdonmukaisuus ja vastuun ottaminen. 

Asun järvien ympäröimässä kaupungissa, luonnon keskellä. Luonto ei ole minulle vain maisema, vaan osa arjen rytmiä. Keväisin seuraan lintujen muuttoa – ilmiötä, joka toistuu vuodesta toiseen, mutta ei koskaan täsmälleen samalla tavalla. 

Lintujen muutto muistuttaa mittakaavasta: kaikella on oma aikansa, eikä kaikkea voi nopeuttaa päätöksillä tai tahdonvoimalla. Se on vastapaino maailmalle, jossa tehokkuus ja nopeus nostetaan usein itseisarvoiksi. Viihdyn myös puutarhanhoidon ja askartelun parissa. Käsillä tekeminen tuo rauhaa ja muistuttaa, että kasvu ei aina ole nopeaa eikä lineaarista

Luen ja katson paljon science fictionia ja fantasiaa. Ne eivät ole minulle pakoa todellisuudesta, vaan tapa tarkastella sitä toisin. Parhaimmillaan ne käsittelevät valtaa, moraalia ja yhteiskunnallisia rakenteita terävämmin kuin moni realistinen kertomus. 

Ne esittävät yksinkertaisia mutta vaikeita kysymyksiä: 
Mitä tapahtuu, jos hyväksymme tietyn oletuksen? Millaisen maailman se synnyttää? 

Kirjoittaminen on minulle tapa yhdistää työ, urheilu, luonto ja yhteiskunnallinen ajattelu. Haluan tehdä näkyväksi hetkiä, joissa jokin asia tuntuu väistämättömältä – vaikka se ei ehkä ole. 

Olen vasemmistolainen, mutta en väitä omaavani valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Minulle vasemmistolaisuus on näkökulma: tapa tarkastella yhteiskuntaa niiden kautta, jotka ovat heikoimmassa asemassa. 

Uskon, että työ, toimeentulo ja turvallisuus eivät ole palkintoja oikeanlaisesta käyttäytymisestä, vaan ihmisarvoisen elämän perusta. Vastustan ajattelua, jossa eriarvoisuus selitetään yksilön ominaisuuksilla ja rakenteelliset valinnat naamioidaan luonnonlaeiksi. 

Haluan, että politiikasta puhutaan konkreettisesti: miten päätökset vaikuttavat arkeen, jaksamiseen ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin – erityisesti niiden kohdalla, joilla ei ole ääntä tai mahdollisuutta odottaa. Pyrin rehelliseen keskusteluun: vähemmän moraalista poseerausta, enemmän vastuunottoa seurauksista. Muutos ei synny huutamalla, mutta ei myöskään vaikenemalla. 

Perhe on ollut elämässäni aina keskiössä. Olen ollut avioliitossa vaimoni kanssa vuodesta 1988 lähtien. Elämäämme ovat vuosien varrella kuuluneet niin kissat kuin koirat, ja tällä hetkellä perheeseemme kuuluu kolme koiraa: kaksi rescuekoiraa, Bibi ja Zoly, sekä Suomesta adoptoitu rescue-tiibetinspanieli Stella. Kaikki koiramme ovat iältään noin 13-vuotiaita, vuoden suuntaan tai toiseen.

Äitini on 77-vuotias ja kasvatti minut yksinhuoltajana 1970-luvun puolivälistä aina armeijaikään asti. Hän työskenteli matalapalkka-alalla ja opetti arjen kautta sinnikkyyttä, vastuuta ja perheen merkitystä. Se, että asioista pidetään huolta silloinkin kun voimavarat ovat rajalliset, on kulkenut mukanani siitä lähtien.

Isäni kuoli syöpään vuonna 2018. Hän oli merkittävä vaikuttaja ajatteluni ja arvomaailmani muotoutumisessa. Hän työskenteli vuorotyössä ja oli aktiivisesti mukana politiikassa aina 1980-luvulle asti. Isältä periytyi kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja ymmärrys siitä, että työ ja politiikka eivät ole erillisiä maailmoja, vaan kietoutuvat toisiinsa ihmisten arjessa.