Mitä tavoittelen

Tavoitteeni on eduskuntavaaleissa kansanedustajan paikka. 

Haluan olla ääni, joka tuo Pohjoisen Keski-Suomen kokemuksen ja näkökulman valtakunnalliseen päätöksentekoon.
 

Politiikkaa tehdään usein liian 
kaukana niistä arjen tilanteista, joissa päätösten seuraukset tuntuvat konkreettisesti: työssä, palveluissa, jaksamisessa ja epävarmuudessa. Haluan kaventaa tätä etäisyyttä. Edustaa aluetta, jossa välimatkat ovat pitkiä, resurssit rajallisia ja julkiset palvelut arjen perusta – eivät vain ideologinen kysymys tai numero budjetissa.
 

Pohjoinen Keski-Suomi ei ole reunahuomautus, vaan näkökulma sekä realiteetti. 

Täällä arki rakentuu toisin kuin kasvukeskuksissa. Palveluiden saavutettavuus, työn saatavuus ja pirstaleisuus sekä se, kuinka paljon ihmisen odotetaan pärjäävän omin voimin, ovat jokapäiväisiä kysymyksiä. 

Palvelut eivät ole aina lähellä, eikä niitä ole helppo tuoda ihmisen luo. Kaikkea ei voi hoitaa etänä, eikä liikkuminen ole kaikille itsestäänselvyys. Kun palveluja keskitetään, arkeen syntyy välimatkoja, joita ei voi kuroa umpeen hyvillä aikomuksilla tai tehokkuuspuheella. 

Siksi päätökset, jotka paperilla näyttävät tehokkailta, realisoituvat arjessa usein epävarmuutena ja pidempinä matkoina – sekä konkreettisesti että henkisesti. 

Haluan, että tämä kokemus kuuluu päätöksenteossa, eikä jaa tilastoiksi tai oletuksiksi. 

Blogeissa pysähdyn asioihin, jotka herättävät minussa kysymyksiä, ja yritän hahmottaa, mitä niiden taustalla tapahtuu. En tarjoa valmiita vastauksia, vaan avaan oletuksia ja seurauksia, jotka helposti jäävät uutisvirran alle. 

Moni asia esitetään julkisessa keskustelussa väistämättömänä, vaikka kyse on valinnoista. Blogi on minulle tapa tarkastella näitä valintoja toisin – rauhallisemmin ja arkeen kiinnittyen. 

Verkkosivulla blogit jatkavat tätä kokonaisuutta. Ne syventävät teemoja, joita sivulla nostan esiin niille, jotka haluavat seurata ajatteluani pidemmälle. 

En lupaa helppoja vastauksia tai ehdottomuuksia. Lupaan perustella kantani, kuunnella ja kantaa vastuun myös päätösten seurauksista. Politiikka tarvitsee vähemmän moraalista poseerausta ja enemmän rehellisyyttä siitä, mitä valinnat tarkoittavat käytännössä. 

Olen joukkuepelaaja. Kun olet minun joukkueessani, teen kaikkeni sen eteen, että kehitymme yhdessä ja pääsemme askeleen lähemmäksi maalia. Politiikassa harva asia ratkeaa yksin, ja siksi yhteistyö, luottamus ja yhteinen suunta ovat ratkaisevia. 

Muutos ei synny huutamalla – mutta ei myöskään vaikenemalla.